sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Täyteläinen savupaprika-punajuurikeitto


Kipeänä ollessani kokkasin pariinkin otteeseen (joo, kuka käskee syödä koko satsin kerralla niin, että täytyy seuraavanakin päivänä raahautua hellan ääreen?) lämmintä, mausteista keittoa, koska a) ne tuntuivat siinä tilassa yksinkertaisesti kaikista houkuttelevimmalta syötävältä, b) niihin sai helposti ujutettua mukavan määrän tuoretta inkivääriä ja valkosipulia, noita flunssaisen pelastajia. Tuoretta inkivääriä pureksin kyllä sellaisenaankin joka aamu makuaistin palautumisen toivossa, sillä en mitään niin inhoa kuin makuaistin katoamista. Muutenhan perusflunssan sairastaminen, tarpeeksi harvoin tapahtuessaan, on ihan mukavaa, kun saa kerrankin luvan kanssa vain levätä. Sounds strange, I know...

Joka tapauksessa, vaikka aivoni eivät ehkä terävimmillään olleetkaan eikä mielikuvitus erityisemmin laukannut, savupaprikalla maustamani punajuurikeitto onnistui mielestäni sen verran mukavasti, että painoin ainesosat mieleeni ja keittelin pari päivää sitten uuden satsin samaista soppaa. Sitä onkin tullut tässä muutaman kerran syötyä (tällä kertaa ymmärsin tehdä samalla vaivalla hiukan suuremman määrän). Hmm, menee myös yöpalana, mikä tuli sekin testattua eilen saapuessani puoliltaöin eräästä tapahtumasta. Nukutti hyvin eikä ollut liian tuhti nukkumaanmenon kynnykselläkään.



Tässä keitossa, kuten juureskeitoissani nykyään muutenkin, olennaisena osana on juuresten kuullottaminen runsaassa määrässä kookosöljyä. Älä siis varasta keitolta sielua turhaan pihistelemällä, sellainen normaalisti paistamiseen käytettävä tilkka ei tässä tapauksessa riitä! Jos kookosöljy tosin ei kuulu kaapin vakiovarustukseen, voi tilannetta kompensoida korvaamalla osan vedestä kookosmaidolla. Käytä silloin kuullottamiseen vaikka oliiviöljyä.

Kasvikset kannattaa muuten aina pilkkoa ja lisätä keittoihin tai patoihin järjestyksessä kovimmasta pehmeimpään. Tällöin kovimmat ehtivät jo esikypsyä sillä välin, kun vielä käsittelet muita kasviksia. Siinä missä bataatti ja palsternakka pehmentyvät hetkessä, lanttu vaatii aikaa ja punajuuri taitaa olla kaikista hitain (nälkäisen ruuanlaittajan näkökulmasta jopa hermostuttavan hidas :) Yritän useimmiten kompensoida kypsymiseroja myös pilkkomalla nopeasti kypsyvät suuremmiksi, hitaammat pienemmiksi ja/tai ohuemmiksi palasiksi. Koska on hankalaa lisäillä esimerkiksi uunijuureksia pellille eri tahtiin. Mikäli omistaa tehokkaan blenderin tai tehosekoittimen, juurekset kannattaa tosin jättääkin hieman napakoiksi keittoa tai soseita tehdessä. Näin ravintoaineet säilyvät hieman paremmin, mutta keitosta tulee silti silkkisen sileää.

Olen tällä hetkellä oikeastaan aika lailla tykästynyt erilaisiin (tarpeeksi sakeisiin) sosekeittoihin, sillä niihin voi upottaa käytännössä mitä vain ja valita helposti omia suosikkimakuja. Lämmin kasviskeitto menee näin talvisaikaan kivasti myös iltapalana, vaihteluna puurolle tai smoothielle. Jos teillä on hyviä ideoita, niitä saa mieluusti jakaa :)

~Sofie~



SAVUPAPRIKALLA MAUSTETTU PUNAJUURIKEITTO

700g punajuuria
500g porkkanoita
2dl punaisia linssejä
2 isoa sipulia
5 valkosipulinkynttä
noin 3-5 cm pala tuoretta inkivääriä
1 punainen chilipalko
2 kukkurallista rkl kookosöljyä

1-2rkl savupaprikajauhetta
mustapippuria
1-2tl timjamia
1tl oreganoa
suolaa
(1/2 sitruunan mehu)
(1tl kotimaista hunajaa)

Pese, kuori ja paloittele juurekset, chili ja sipulit. Kuumenna kattilassa reilusti kookosöljyä ja kuullota kasviksia joitakin minuutteja (lisää kasviksia sen myötä kun saat niitä pilkottua, aloita kovimmista eli punajuurista). Lisää vettä sen verran, että kasvikset lähes peittyvät. Lisää huuhdellut linssit noin vartin kiehumisen jälkeen. Anna kiehua kannen alla kunnes punajuuret ovat pehmentyneet riittävästi (käyttämäsi soseutusvälineen teho määrittelee "riittävän"). 

Kuori ja paloittele inkivääri ja lisää kattilaan. Nosta kattila liedeltä, anna keiton jäähtyä hieman ja soseuta se. Mausta keitto, ja lisää halutessasi sitruunaa tai hunajaa. Nauti esimerkiksi siementen kera, tai mikäli kaipaat enemmän proteiinia, paistetun jauhelihan tai kanan kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!