sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Vegaaniset bataattiburgerit & punainen balsamico


Mukavaa ystävänpäivän iltaa! Ihan hauskoja tällaiset teemapäivät, vaikka itse olenkin yleisesti ottaen sitä mieltä, ettei ystävyys tai läheisten muistaminen ja heidän kanssaan vietetty aika ole millään lailla sidonnaista päivään tai aikaan. Perjantai-iltana puhuin kaksi ja puoli tuntia puhelimessa rakkaan ystäväni kanssa, eikä kummallekaan meistä tullut mieleenkään, että olisi pitänyt "säästää" puhelu sunnuntaille. Myönnän kuitenkin lähettäneeni muutaman ystävänpäiväkortin, sillä kyllähän muiden ilahduttamisesta saa aina itsekin hyvän mielen. Samoin kuin ruuanlaitosta ystäville tai perheelle.



Näillä vegaanisilla ja viljattomilla mutta siitä huolimatta muhkeilla ja täyttävillä burgereilla voi pyrkiä miellyttämään jonkun kanssaeläjän makuhermoja, oli sitten ystävänpäivä tai ei :D Punaista balsamicokastiketta suosittelen tekemään samalla vaivalla ison satsin, sopi erinomaisesti esimerkiksi kanan kaveriksikin.



BATAATTI-TOFUBURGERIT & PUNAINEN BALSAMICO
2:lle

1-2 paksuhkoa ja pyöreähköä bataattia
suolaa, mustapippuria
oliiviöljyä

1 pkt maustamatonta tofua
ripaus cayennepippuria
1tl juustokuminaa
1-2 klementiinin mehu

1 iso sipuli
lehtikaalta, rucolaa tai tammenlehtisalaattia

Punainen balsamico
1dl soseutettua, kypsää punajuurta
1-1 1/2 rkl tummaa balsamiviinietikkaa
1tl timjamia
ripaus suolaa & mustapippuria

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Sekoita punajuurisoseeseen muut kastikkeen ainekset ja anna maustua sen aikaa, kun valmistelet tofun ja bataatit.

Kuori bataatti ja leikkaa sen paksuimmasta kohdasta (pieniä tarvitset kaksi kappaletta) neljä noin 1 cm:n paksuista viipaletta. Laita viipaleet pellille ja valuta pinnalle oliiviöljyä. Mausta suolalla ja pippurilla. Kuutioi loppu bataatti, mausta haluamallasi tavalla ja kypsennä samalla pellillä muita aterioita varten. Kypsennä 200-asteisessa uunissa keskitasolla kunnes bataattikiekot ovat pehmenneet (~20min). Lisää puolivälissä renkaiksi pilkotut sipulit ja tarkkaile, etteivät ne kärvenny.

Leikkaa tofu noin puolen sentin viipaleiksi. Kuumenna pannulla öljyä ja lisää juustokumina ja cayennepippuri. Levitä mausteöljy pannulle ja asettele tofuviipaleet niin, että ne maustuvat tasaisesti. Purista klementiinin mehu sekaan ja anna sen haihtua. Paista tämän jälkeen vielä hetki, jotta tofu rapeutuu. Kokoa burgeri bataattikiekoista, tofuviipaleista, sipulirenkaista, balsamicosta ja valitsemistasi vihreistä. 

Nauti heti, mieluiten hyvässä seurassa :)

~Sofie~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!