sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Raikastettu marjainen vispipuuro


Vispipuuro on lapsuuden ruoka. Äiti teki sen useimmiten punaherukoista ja kauramannasta ja vatkasi huolella kuohkeaksi. Söimme hartaasti, ei se mikään jokapäiväinen iltapala ollut. Ja seuraavana päivänä aamu alkoi jääkaapista nostetulla, kuohkeutensa menettäneellä ja kiinteytyneellä marjapuurolla. Ei ehkä illan kaltainen elämys mutta maidon kanssa sekin maistui. Gluteenittoman ruokavalion aloittamisen jälkeen koin monesti mannapuurokaipuuta (kunnes löysin karkean riisijauhon, joka voittaa vehnäisen mannan mennen tullen!) eikä vispipuuroakaan sen myötä tullut syötyä.

My Cup of Coffee -blogin Hilla on tehnyt vispipuuroa riisijauhosta heraproteiinin avulla ja tästä innostuin itsekin. Heraproteiinilla saa tehtyä ilmavia pehmistyyppisiä smoothieita sekä esimerkiksi suklaa- tai marjamoussea sähkövatkaimella, joten se omaa hyvän vaahtoutumiskyvyn. Tämän vispipuuron onnistumisessa heralla on siten suuri rooli. Ja mitä enemmän proteiinijauhetta käyttää, sitä paremmin puuro vispautuu.


Tavallisimmin vispipuuro valmistuu tietenkin puolukasta. Koska halusin vähän vaihtelua, käytin keittovaiheessa puolukoita ja lisäsin vatkausvaiheessa pakastettuja vadelmia, jolloin puurosta tuli ihanan viileää. Ja se loppusilaus - raikastus, tuli lisäämällä raastettua sitruunankuorta. Marjaisen puuron halutessaan sitruunan voi tietysti jättää pois, pelkkä puolukka-vadelmapuurokin on superhyvää.

Proteiinijauhe on tässä se olennaisin osa, muuten voit käyttää luovuutta niin makuaineiden, nesteen kuin jauhojenkin suhteen. Olen kokeillut puuroa mm. täysjyväriisi- ja tattarijauholla, täysjyväriisihiutaleilla ja hirssihiutaleilla (hiutaleita kannattaa käyttää noin 3/4dl). Kuvien vispipuuro on tehty kookosjauhosta, joka ei kuitupitoisuutensa vuoksi vatkaudu aivan yhtä kuohkeaksi kuin muista jauhoista valmistetut. Oma valintani onkin tattarijauho, jonka lievä emäksisyys yhdessä vadelmien kanssa tasapainottaa puolukan aiheuttamaa hapanta palamisreaktiota ja siten vähentää kehon happokuormaa. Tätä ei kuitenkaan pidä säikähtää, puolukka on todella terveellinen marja! Lundin yliopiston tutkimuksen mukaan puolukka päihittää terveysvaikutustensa suhteen jopa supermarja mustikan, ja sen on todettu mm. tasapainottavan verensokeria.


SITRUUNALLA RAIKASTETTU PUOLUKKA-
VADELMAVISPIPUURO

1 iso tai 2 pientä annosta

2,5dl vettä
2,5dl puolukoita
1/2dl kotimaisia tattarijauhoja
ripaus ruususuolaa

noin 1dl jäisiä vadelmia
3/4dl maustamatonta heraproteiinijauhetta
steviaa tai muuta makeutusta maun mukaan
1/2tl raastettua luomusitruunan kuorta

Mittaa kattilaan vesi, puolukat ja käyttämäsi jauho. Anna kiehua noin 10 minuuttia, kunnes puolukat ovat (osittain) hajonneet. Mausta suolaripauksella ja jäähdytä huoneenlämpöiseksi. Sekoita lusikalla joukkoon heraproteiinijauhe, vadelmat sekä makeutus. Vatkaa sähkövatkaimella kuohkeaksi ja lisää halutessasi hieman sitruunankuoriraastetta. Nauti heti, puuro menettää kuohkeuttaan säilytettäessä.


Hyvien lisukkeiden kanssa annos vain paranee. Oma suosikkini on viimeisimmäksi ollut tuore kookospähkinän liha, sillä kookos tuo täyteläisyyttä raikkaan puolukan rinnalle. Loppuun vielä kuva riisijauhosta tehdystä puurosta, josta kuohkeus erottuu vähän paremmin: 


~Sofie~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!