tiistai 28. heinäkuuta 2015

Vaahtosmoothie eli näin saat smoothiestasi kuohkeaa


Koska smoothiet ovat nykyisin niin trendikästä (terveys)ruokaa, ajattelin jakaa muutaman niksin niihin liittyen. Lukemattomien makuyhdistelmien lisäksi myös smoothien koostumukseen voi tietyin keinoin vaikuttaa. Itse pidän eniten, varsinkin näin kesäisin, kuohkeista välipalajuomista jotka muistuttavat enemmän pehmistä kuin juotavaa smoothieta ja joita voi lusikoida kuin moussea. Parilla kikalla juomasta saa ilmavaa (mutta silti paksua ja täyttävää, ei mitään höttöä :)


1. Käytä heraproteiinijauhetta
Jostakin syystä hera saa aikaan sen, että kun blenderin antaa käydä tarpeeksi kauan, smoothie alkaa vaalentua ja kuohkeutua ja sen tilavuus kasvaa selvästi. Toimii sekä maustamattomalla että maustetulla heralla. Jos sinulla ei ole proteiinijauhetta (jonka hankkimista kyllä suosittelen, edes näiden ihanien smuuttien takia!), saman efektin voi saada aikaan myös kananmunalla. Tosin koostumus ei tällöin ole aivan samanlainen kuin heraa käytettäessä.

2. Lisää smoothieen jotakin jäistä
Pari kourallista jäisiä marjoja tai paloina pakastettu banaani toimivat takuuvarmasti, jääpalat saattavat laimentaa smoothien makua. Mitä enemmän jäisiä ainesosia lisäät, sitä enemmän smoothie muistuttaa pehmistä. Hieman vähemmällä määrällä saat moussea.

3. Pidä nesteen määrä vähäisenä
Nestettä, oli se sitten vettä tai esimerkiksi jotakin maitojuomaa, kannattaa käyttää maltillisesti. Yleensä noin 0,5-1dl riittää, muiden ainesosien määrästä riippuen. Jos jäisiä marjoja tms. on paljon, saattaa joutua lisäämään hieman enemmän nestettä mutta silloinkin kannattaa olla kärsivällinen ja mieluummin kaapia seosta useampaan kertaan blenderin reunoilta. Mitä vähemmällä nesteellä smoothien saa sekoittumaan sitä kuohkeampi lopputulos on. Voin luvata, että se on vaivan arvoista :)

Tänään valmistamani smoothie oli kuohkeampi kuin koskaan.

Vaahtosmoothie viherlisällä

noin 0,5dl vettä tai mantelimaitoa
0,5dl (maustamatonta) heraproteiinijauhetta
puolikas pieni avokado
puolet suuresta (luomu)banaanista
2 kourallista jäisiä marjoja
iso kourallinen tammenlehtisalaattia tai esim. tuoretta pinaattia
0,5-1cm pala tuoretta inkivääriä
1tl macajauhetta
pakurijauhetta
ripaus merisuolaa
(makeutusta halutessasi)

Laita kaikki ainekset blenderiin ja sekoita tasaiseksi. Seosta joutuu todennäköisesti kaapimaan lusikalla muutaman kerran. Kun seos alkaa pyöriä ongelmitta, anna koneen käydä rauhassa kunnes smoothie vaalenee ja kuohkeutuu. Lusikoi vaahto isoon lasiin ja nauti heti.

Edit: Vieläkin parempi smoothie syntyi seuraavana päivänä korvaamalla puolet herasta stevialla makeutetulla mansikkaproteiinijauheella ja käyttämällä nesteenä osaksi kookosmaitoa. Viherlisäksi valitsin lehtikaalia ja inkiväärin jätin tästä versiosta kokonaan pois. 

Herkän vaaleanpunainen unelmapilvi syntyi tällä kertaa puolukoista.


Nauttikaa kesästä ja smoothieista!

~Sofie~

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Valkea varhaiskaalipata


Varoitus heti alkuun, seuraava resepti sisältää maitotuotteita. Jos siis olet niiden suhteen ehdoton, voit jättää tämän väliin. Toisaalta, suunnittelin itsekin kokeilevani samaa ohjetta seuraavaksi korvaamalla maitotuotteet pehmeällä vuohenjuustolla tai kookosmaidolla sekä kanalla. Tämä helppo ja melko pikaisesti valmistuva pata syntyi kuitenkin kaapeista valmiiksi löytyneistä raaka-aineista (en siis ole omassa kodissani) ja maistui sen verran taivaalliselle, että ajattelin jakaa sen tännekin.

Vaikka maitotuotteita välttelenkin, täytyy myöntää, että kyllä satunnainen leipäjuusto (tai kotijuusto kuten meillä päin sanotaan), etenkin lämpöisenä, on kermaiselta maultaan jotenkin ihanan perinteistä ja tuo mieleen lapsuuden mummolareissut Seinäjoelle. Siellä sitä nimittäin aina sai. Ja saa edelleenkin, nykyään vaan jätän sen yhä useammin väliin.


Tätä kokkaillessani testailin samalla vähän maitotuotteiden sietoani mutta kuten mainittu, erityisesti koska rakastan kaalia (ja inkivääriä ja chiliä) kaikissa sen muodoissa, aion lisätä peruspohjan vakioruokalistalleni eri tavoin varioituna, oli se sitten kanaa, tofua tai vaikka luomujauhelihaa.

Mausteinen varhaiskaalipata (2:lle)

600g varhaiskaalia
1 iso sipuli
4 valkosipulinkynttä
noin 1,5cm pala tuoretta inkivääriä
1 mieto chilipalko
1rkl oliiviöljyä
1tl juustokuminaa
(1tl kurkumaa)

2-3 reilua rkl luomulaatuista turkkilaista jogurttia
noin 100g leipäjuustoa (tai paistettua ja maustettua kanaa tai jauhelihaa tms.) 
merisuolaa ja mustapippuria
Tuoretta ruohosipulia


Suikaloi kaali, pilko sipulit ja hienonna chili ja inkivääri. Kuumenna öljy kannellisessa paistinpannussa ja lisää juustokumina (ja kurkuma) sekä chili ja inkivääri. Kuullota pieni hetki ja lisää sipuli. Kun sipuli on hieman pehmentynyt, lisää myös valkosipuli. Laita kaalisuikaleet pannulle ja hauduttele miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia kunnes kaali on hieman pehmentynyt mutta vielä napakkaa. Sekoittele välillä, jotta koko seos maustuu. Lisää hauduttamisen jälkeen turkkilainen jogurtti sekä maun mukaan pippuria ja suolaa. Kuumenna ja lisää kuutioitu juusto tai muu lisuke ja anna vielä lämmetä pieni hetki. Silppua pinnalle reilusti tuoretta ruohosipulia ja tarjoile salaatin kera.


Kevyempänä ateriana pata menee sellaisenaankin, mutta itse kaipasin hiukan lisää täyttävyyttä ja söin lisänä edelliseltä aterialta ylijäänyttä uunissa haudutettua naudanlihaa. Loppu kaalipata maistui seuraavan päivän päivälliseksi mm. paprikalla ja kurkumalla maustetun kanan ja tuoreen persiljan kanssa.


Suosittelen kokeilemaan, nämä ovat niitä yksinkertaisia ja terveellisiä arkiruokia, joita voi helposti muunnella mielensä (ja kulloisenkin raaka-ainevaraston) mukaan!

~Sofie~

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Kirsikkajäätelöä ja odotusta


Uusi jäätelökoneeni on vihdoin päässyt käyttöön ja tässä viime päivien aikana olen testannut kahta hyvin erityyppistä jäätelöä. Siinä missä eilisen sorbettimainen mansikkajäätelö oli keveydessään kuin 30 asteen hellepäiviä varten luotu, tänään välipalaksi valmistui tuhti ja suklainen kirsikkajäätelö. Ohjeen katsoin Virpi Mikkosen Kiitos Hyvää -kirjasta, jonka sain (= hartaasti toivoin) joululahjaksi sen ilmestyttyä viime vuoden lopulla.


Jäätelö valmistetaan hampunsiemenistä jotka tuovat kermaisuutta mutta eivät maistu kauheasti voimakkaan suklaan alta. Jos kuitenkin inhoat hampunsiemeniä, suosittelen skippaamaan seuraavan ohjeen :) Tällä määrällä raakakaakaota lopputulos oli erittäin suklainen, kirsikoita taas laitan ensi kerralla enemmänkin.

Suklainen kirsikkajäätelö (2-3 annosta)

3dl tuoreita kirsikoita
2rkl sulaa kookosöljyä
5 rkl kookossiirappia tai kookossokeria (laitoin 2rkl molempia)
1tl vaniljaa
1dl kuorittuja hampunsiemeniä
5rkl raakakaakaota
(tilkka vettä tai muuta nestettä)

Sekaan:
1dl paloiteltuja kirsikoita
4rkl rouhittua raakasuklaata

Liota kirsikoita muutama tunti (tai vähintään huuhtele huolella). Poista kivet ja laita 3dl tehosekoittimeen yhdessä vaniljan, kookosöljyn ja makeutuksen kanssa. Sekoita tasaiseksi. Lisää hampunsiemenet ja raakakaakao (sekä hieman nestettä mikäli seos ei muuten meinaa sekoittua). Lisää lopuksi sattumat ja kaada seos jäätelökoneeseen. Jos haluat jäätelöstä erityisen kiinteää, pakasta sitä 1-2 tuntia valmistuksen jälkeen. Ilman jäätelökonetta jätski valmistuu pakastamalla sitä rasiassa muutaman tunnin ajan noin 45min välein sekoittaen. 


Jännä juttu nuo kirsikat, olen oikeastaan tajunnut niiden olemassaolon vasta tämän kesän aikana. Tietysti joskus aiemmin mansikkamyyjänä ollessani olen marjojen ja herneiden lisäksi myynyt myös muutamia kirsikkalitroja mutta itselleni niiden taika on jotenkin auennut vasta hiljattain. Nyt olenkin sitten innoissani muidenkin vuosien puolesta :) Luvassa on siis varmasti vielä joitakin kirsikkaisia reseptejä, vaikka pian alkaakin kaikenlaisten kotimaisten marjojen sesonki (eli täällä asutaan seuraavat viikot marjametsässä). Sitä ennen suosittelen kuitenkin kirsikoiden ja suklaan yhdistelmää. Toimii.


Nautiskelin jäätelöni ulkona auringonpaisteessa ja tutkailin samalla vähän pihapiirin (ruoka)tilannetta. Vielä näyttää tältä:





Innokkaasti odotellaan, mitä herkkuja näistä kypsyy. Antaa auringon paistaa ja välillä vähän sataa niin hyvä tulee!

~Sofie

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Vegeruokaa

Vaikka hyvistä raaka-aineista valmistettu kasvisruoka on parhaimmillaan makuaistia hivelevä kokemus, täytyy myöntää, että melko harvoin sitä tulee itse valmistettua. Törmään usein toinen toistaan houkuttelevampiin resepteihin lehtiä tai blogeja selaillessani mutta useimmiten "kasvisruokani" muodostuu kiireessä (tai jääkaapin ammottaessa tyhjyyttään) kokatusta munakkaasta, jossa pääosassa ovat luonnollisesti kananmunat eivätkä kasvikset.


Kynnyskysymykseksi täysin kasviperäisen ruuan valmistamisessa muodostuu useimmiten riittävä proteiininsaanti, mikä vegaaniaterioilla on hieman haastavampaa. Pavut ja linssit sisältävät melko paljon proteiinia ja lisäksi hyviä, hitaita hiilihydraatteja, joten niitä ja erilaisia kasviksia yhdistämällä saa koottua täysipainoisen aterian. Sen sijaan runsaasti tärkkelystä sisältäviä lisäkkeitä, kuten riisiä tai pastaa kannattaa kasvisruuan yhteydessä välttää (ellet ole juuri treenannut kovaa), sillä silloin ateriasta muodostuu helposti turhan hiilihydraattipitoinen.

Soija on kasvikunnan poikkeustapaus, sillä se sisältää suhteessa enemmän proteiinia kuin hiilihydraatteja. Runsasta soijan käyttöä välttelen kyseenalaisen geenimuuntelun ja esimerkiksi kilpirauhasen kannalta haitallisten vaikutusten (mm. tämä tutkimus) vuoksi. Luomulaatuiset soijatuotteet (luomutuotannossa geenimuuntelu on kielletty) silloin tällöin ovat kuitenkin mielestäni ok, ja tuovat mukavaa vaihtelua ruokailuihin.


Uusi ihastukseni ovat erilaiset papupastat, joista saa reippaasti proteiinia ja muita tärkeitä ravintoaineita. Niitä löytyy montaa erilaista lajia mustapavuista mungpapuihin. Tällä kertaa valmistin pastani vihreistä luomusoijapavuista tehdystä fettuccinesta, jonka kypsyminen vei aikaa vain pari-kolme minuuttia. Proteiinipitoisuuskin on kiitettävä, 45g/100g. Lisäsin sekaan kuitenkin vielä chilin ja valkosipulin kanssa paistettua luomutofua, josta mieto pasta sai lisää makua.



Chilinen papupasta (2:lle)

250g luomutofua (maustamaton)
4 valkosipulinkynttä
1 mieto chilipalko
 200g kesäkurpitsaa
100g parsakaalia
tuoreita herkkusieniä
merisuolaa ja pippuria
(kurkumaa)
oliiviöljyä paistamiseen

n. 100g valinnaista papupastaa
merisuolaa

Päälle: 
tuoreita yrttejä 
sitruunalla, chilillä, pippurilla ja merisuolaripauksella maustettua avokadoa (itse lisäsin myös spirulinajauhetta makua & väriä antamaan)

Kuullota hienonnettua chiliä ja valkosipulia oliiviöljyssä ja lisää kuutioitu tofu (jos haluat enemmän makua, voit marinoida tofua yön yli esimerkiksi gluteenittomassa soijakastikkeessa ja oliivi- tai seesamiöljyssä). Paista seosta kunnes tofu saa hieman väriä. Lisää pilkotut herkkusienet ja raastettu kesäkurpitsa loppuvaiheessa ja kypsennä hetki miedolla lämmöllä. Mausta.

Keitä papupasta pakkauksen ohjeen mukaan (yleensä hieman vähempi keittoaika riittää). Lisää parsakaalinnuput mukaan keittymään. Jos haluat parsakaalista pehmeää, keitä sitä ensiksi muutama minuutti ennen pastan lisäämistä. Mausta ripauksella merisuolaa tai muita mausteita. Sekoita tofuseos pastan joukkoon.

Lisää pinnalle tuoreita yrttejä kuten persiljaa tai korianteria sekä haarukalla muusattua avokadoa, johon on sekoitettu tuoretta sitruunamehua, mausteita ja halutessasi spirulinaa tai chlorellaa. 


Herkullisen vaihtelevaa kasvisruokapäivää!~

~Sofie~

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Uudenlainen raparperipiirakka


Raparperit kasvaa...

Hyvä, niille pitää siis keksiä käyttöä. Samoin suklaavohveleista ylijääneelle bataattisoseelle. Miten nämä kaksi yhdistetään? "Perinteiseen" piirakkaan tietysti, bataatti helppotekoiseen pohjaan, raparperit kermaiseen täytteeseen. 

Bataatti mehevöittää viljatonta pohjaa yhdessä mantelijauhojen kanssa muttei maistu yhtään läpi (makuraatinikaan ei sitä arvannut :) ). Tähän piirakkapohjaan ei siis tarvitse lisätä erikseen rasvaa. Täyte taas syntyy lehmänmaitoa vältellen vuohenmaitojogurtista, mutta sen voi yhtä hyvin korvata luomulaatuisella turkkilaisella jogurtilla tai kermaisella kookosmaidolla. Piirakka säilyy hyvin ja oikeastaan vain paranee mehevöityessään pari päivää jääkaappisäilytyksessä. Eli ei muuta kuin leipomaan!

Viljaton ja maidoton raparperipiirakka

Pohja:
1,5dl bataattisosetta
2dl mantelijauhoja
1dl kookosjauhoja
0,5dl kookossokeria tai steviaa maun mukaan
2 kananmunaa
1tl leivinjauhetta
1tl kanelia
(inkivääriä ja vaniljajauhetta)
ripaus merisuolaa

Täyte:
2-3 raparperinvartta
0,5-0,75dl kookossokeria
kanelia

150g vuohenjogurttia (tai turkkilaista jogurttia tai kookosmaitoa)
1-2 kananmunaa
makeutusta maun mukaan


Pilko raparperit noin cm paksuisiksi viipaleiksi ja laita kattilaan yhdessä kookossokerin ja vesitilkan kanssa. Keittele miedolla lämmöllä kunnes raparperit ovat pehmentyneet mutta eivät kokonaan soseutuneet.



Sekoita pohjan ainekset kulhossa keskenään. Voitele piirakkavuoka (halkaisija 24cm) kookosöljyllä ja painele taikina kostutetuin sormin tasaisesti vuokaan. Esipaista pohjaa 200-asteisen uunin alatasolla 5-10min.



Valmista täyte sekoittamalla raparperit varovasti jogurtin ja kananmunan kanssa vaaleaksi tahnaksi. Jos käytät kookosmaitoa, lisää toinenkin kananmuna. Makeuta seosta tarvittaessa. Levitä täyte pohjan päälle ja kypsennä vielä noin 20min kunnes täyte on melko kiinteää (kiinteytyy edelleen jäähtyessään) ja pinta saanut hieman väriä. 


Anna jäähtyä ja nauti esimerkiksi kookoskermavaahdon tai vuohenjogurtin kera.


lauantai 4. heinäkuuta 2015

Minttua ja suklaata


Näihin herkullisen näköisiin lihapulliin  välipalapallosiin sain idean Nakd-merkkisestä välipalapatukasta. Kiireessä tulee silloin tällöin turvauduttua käteviin taateli-pähkinäpatukoihin, joita saa nykyisin jo lähes jokaisesta ruokakaupastakin. Yksi tähänastisista lempimauistani on ollut appelsiinisuklaan (=Fazerina <3) lisäksi minttusuklaa. Viimeksi kyseistä patukkaa käsissä pyöritellessäni totesin, että näitähän voisi kokeilla tehdä itsekin.

Ja tuumasta toimeen:

Minttusuklaapalloset (noin 15kpl)

7 tuoretta taatelia
1dl cashewpähkinöitä
0,5dl luomurusinoita
1-2rkl raakakaakaojauhetta (riippuu miten suklaista haluat)
pari tippaa piparminttuaromia
(tummaa tai raakasuklaata)

Mittaa ainekset korkeaan ja kapeaan astiaan ja sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi. (Tupla-annos onnistuu luultavasti tehosekoittimellakin.) Massaa joutuu kaapimaan sauvasekoittimesta välillä mutta se soseutuu melko nopeasti. Huom! Laita piparminttuaromia varoen ja maista välillä, sillä sitä menee helposti liikaa.

Erittäin suklaisesta pitävät voivat kuorruttaa palloset vielä sulatetulla suklaalla. Laita tällöin palloset hetkeksi pakastimeen ennen kuorruttamista, kylmän pallosen pinnalla suklaa kovettuu nopeasti ja säästyt ylimääräiseltä sotkulta kuorrutusvaiheessa :) 

Nauti jälkiruuaksi tai nopeaan energian tarpeeseen!

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Smoothiesuosikki

Teen usein välipalaksi erilaisia smoothieita: ne ovat monipuolisia, vaihtelevia ja noh, pienen kehityskaaren jälkeen myös erittäin hyvänmakuisia (kyllä, minäkin olen monet kerrat onnistunut surauttamaan sellaisen version, jonka saaminen alas on ollut se suurin haaste). Nykyisin minulla on useita "vakkarireseptejä" joiden  pohjalta kasaan välipalani kulloinkin kaapista löytyvien ainesosien mukaan.

Ehdoton plussa smoothieiden suhteen on se, että niiden sekaan on helppo ujuttaa kaikenlaisia ravinnepommeja pinaatista kurkumaan ja tuoreeseen inkivääriin. Myös monet superfood-jauheet on kätevä heittää mukaan, mikäli niitä haluaa käyttää. Lisäämällä smoothieen vielä jonkin proteiinin lähteen, saa smoothiesta luotua nopeasti kokonaisvaltaisen ja itsessään täyttävän välipalan.


Itse tykkään, että smoothiessa on jotakin pureskeltavaa. Tämä tosin on hyväksi myös fysiologian näkökulmasta, sillä ruuansulatus aktivoituu pureskelun myötä. Useimmiten lasiini päätyy jotain siemeniä, mutta niiden ollessa loppu laitoin päälle tällä kertaa mantelimaidon valmistuksesta ylijäänyttä mantelimassaa sekä lusikallisen vuohenjogurttia ( <3 ) ja tiikeripähkinöitä.


Puolukkainen lakritsismoothie 1:lle

2-2,5dl jäisiä puolukoita (tai mustikoita)
1-2dl mantelimaitoa tms.
puolikas avokado
noin 1cm pala tuoretta inkivääriä
hiukan sitruunasta puristettua mehua
0,5dl heraproteiinia (maustamaton tai vanilja)
0,5-1rkl lakritsinjuurijauhetta
ripaus suolaa
(kourallinen pinaattia tai värikästä salaattia)
(steviaa maun mukaan)

Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi. 

Mielestäni smoothie on parasta paksuna ja kermaisena "pehmiksenä", joten yritän käyttää mahdollisimman vähän nestettä. Tällöin joutuu kuitenkin välillä pysäyttämään tehosekoittimen (ellet satu omistamaan supertehokasta konetta) ja sekoittelemaan smoothiemassaa lusikalla. Lopputulos on silti ehdottomasti vaivan arvoinen :)


torstai 2. heinäkuuta 2015

Esimakua

Oman ruokavaliomuutokseni (keväällä 2013) ja sitä seuranneen ravitsemusasioiden runsaan tutkimisen jälkeen kiinnostuin siitä, miten terveellisistä, ravitsevista ja laadukkaista raaka-aineista voi valmistaa todella maistuvaa, mielenkiintoista ja vaihtelevaa ruokaa. Erilaisten ruokavaliokokeilujen jälkeen olen päätynyt tähän hetkeen, jolloin paitsi voin hyvin ja tunnen itseni energiseksi myös syön monipuolisemmin kuin koskaan aiemmin. Kiinnostus ruuan terveysvaikutuksia kohtaan johti minut myös muun muassa opiskelemaan ravitsemusalaa. Kirjoittelen omasta polustani täällä myöhemmin lisää.

Elämää ripauksella steviaa syntyi, kun moni alkoi kysellä minulta ohjeita niin ravitsemukseen kuin terveelliseen leivontaan liittyen. Myös itselleni tuli tarve saada hyviksi havaitut reseptit talteen ja lukuisat ruokakuvat järjestykseen. Toivon voivani inspiroida muita parempiin ruokavalintoihin ja uusiin kokeiluihin samalla, kun blogi toimii omana reseptiarkistonani.

Kaikki julkaisemani ohjeet ovat luontaisesti gluteenittomia eivätkä sisällä puhdistettua sokeria tai juurikaan maitotuotteita. Luonnollisuus on vahvasti yhteydessä ravinnon terveellisyyteen, joten kevyttuotteet ja lisäaineet pidetään mahdollisimman kaukana. Resepteissä vaihtelevat laidasta laitaan niin arkiruoka aamupuuroineen ja smoothieineen kuin juhlaleivonnaisetkin, fiiliksen mukaan. Silloin tällöin kirjoittelen myös muista ravitsemukseen liittyvistä aiheista.

Periaatteeni on, että enemmän on enemmän, eli makua ja ravintoaineita ei säästellä! Alla muutamia kuvia ennakkoon:










Tervetuloa seurailemaan :)