sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Luumuinen päärynäpehmis joulustressin karkotukseen

Jo kolmas adventti, mihin päivät oikein katoavat? Mikäli joulustressi saa tunteet kuumentumaan, pistä päärynä pakastimeen ja surauta viilennykseksi pikainen välipalajätski jouluisilla mauilla tai ilman, ahdistuksen tasosta riippuen. Itse en joulusta ota paineita, se tulee ilman valmistelujakin (lajittelen vain tyytyväisenä muiden joulukortteja Postilla) mutta loppuvuoteen tapaa useimmiten kerääntyä kaikenlaista kiirettä muiltakin osa-alueilta. Ja ilman sen suurempia viilentymisen tarpeitakin aion tätä pehmistä myös jatkossa tehdä.



Alunperin meinasin tekaista nopean luumupirtelön purjo-pinaattimunakkaan kaveriksi mutta sauvasekoitin ja iso pakastettu päärynä aikaansaivat paksumman, pehmismäisen koostumuksen. Parempaa kuin banaanista tehty, ainakin minun mielestäni. Jos sauvasekoittimesi ei ole kovin tehokas, kuutioi päärynä melko pieniksi palasiksi ennen pakastamista, tehokkaampi kone selviytyy vähän suuremmistakin lohkoista, jolloin jäätelömäinen koostumus ehkä säilyy paremmin.

Mikäli et välitä jouluisesta makumaailmasta, tämä on hyvää myös ilman luumusosetta tai kanelia. Toisaalta luumun voi korvata myös jollakin toisella sokeroimattomalla hedelmäsoseella, esimerkiksi 100-prosenttisella mangososeella.


LUUMU-PÄÄRYNÄPEHMIS
1:lle

iso päärynä pakastettuna
1/2 avokado
60-125g sokeroimatonta luumusosetta (lastenruoka)
1/2dl maustamatonta heraproteiinia
loraus tai kaksi kauramaitoa
kanelia

Laita jäiset päärynänpalaset korkeaan kulhoon ja lisää avokado, proteiinijauhe, luumusose sekä kauramaitoa sen verran, että saat seoksen sauvasekoittimella soseutumaan. Lisää maun mukaan luumusosetta sekä kanelia ja sekoita tasaiseksi. Nauti nopeasti!

Nyt olisi tarkoitus, heti huomisten työeväiden teon jälkeen, siirtyä jälleen iltapalajäätelön pariin, mikäli päivällä pakastamani päärynä on ehtinyt jäätyä ja avokadon pikakypsytys banskun avulla onnistunut. Joulutunnelma sai tässä osoitteessa selkeän sysäyksen eteenpäin tämän päivän Kauneimpien Joululaulujen jälkeen. Olipa upea tilaisuus ihanan Solina-lapsikuoron tahdittamana, valtava kirkko oli aivan täynnä eikä suotta. Joulufiilistely jatkuu huomenna kun lajittelen ehkä sinunkin joulukorttisi...

Viileää joulunodotusta,

~Sofie~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!